No kaikki alkoi siitä kun tuolle meijän Mammalle tuli näköjäs stressin puutetta, joten sepä yksi päivä tässä loppukesästä ilmoitti minulle että "Nyt olisi sitten misseily-viikonloppuja tiedossa!".
Voi jessus, meikäpoika kun ei minään missinä ole ikinä välittänyt hipsutella missään piuhan päässä. Heti rupesin miettimään strategiaa että millä ilveellä tämmöiselle touhulle pistetään piste.
No ensin käytiin laitatuttamassa karvat ojennukseen eräällä tätillä aika kaukana täältä kotoa. Se oli loppujen lopuksi ihan kiva täti se, kun lopuksi sain hältä kissanraksuilla suun makiaksi!
Ja komia kuvakin saatiin vahingossa napsastua kun olin niin uppoutunut tapittamaan niitä kissanraksuja.
Sitten koitti ne Mamman koetusten päivät. Ja minä hykertelin ja virittelin äänihuuleni.
Huusin paikalla tauotta jotta varmasti kaikki kuulisivat mitä mieltä olen tämmöisestä! Mamma kädet täristen vähän väliä suori karvojani ja yritti hyssytellä minua.
Mikä harmi että ensimmäisessä näyttelyssä ei samassa kehässä ollut ketään muita koiria, jouduin siis huutelemaan vain kehän laidoilla oleville ainaskun ohi kipitettiin. Kummaa touhua tuo misseily, pitäisi seistä paikoillaan ja välillä kipitellä kurkkua kuristavan piuhan päässä. Minä kun olen tottunut laukalla kiitämään agiesteiden väliä niin oli siinä itsehillinnässä pidättelemistä.
Karvansuinta-pöydälläkin täytyy tönöttää aina välillä, miten siinä nyt sitten pitäisi olla? Tahtooko se Vieras-hipelöijä katsoa korvien sisä- vai ulkopuolta? Päätin vetää kompromissi-korvat kehiin:
Ja tällein me töräytettiin kehään, ei tainnut Mammakaan tietää miten niiden jalkojen kuuluisi olla...
Sitten mua alkoi potuttaa koko Vieras-hipelöijä ja näytin kieltä sille:
Lopuksi vielä tönötettiin pitkä tovi, mää siinä samalla varmistin että kuvaaja-täti on varmasti paikoillaan paparatsaamassa mua:
Toisessa missikisassa, mistä sitten kuvatodistetta valitettavasti ei ole, niin minä tein sen jackpot-tempun, eli vajotin Mamman naama punasena lattian rakoon :D. Siellä nimittäin oli samassa kehässä muitakin uroita joiden kanssa päätin pikaset haastelut ottaa! Kummia sällejä ne olivat vain, että eivät kimpaantuneet takaisin vaikka mitä rivouksia niille huutelin. Seisomaan en kerennyt enää millään koska mulla oli täysi työ vahdata ympärillä olevia, ja komealla laukalla piuha kireenä juostiin se mitä juosta täytyi. Tosin se piuha kiristi kurkkua sitten niin paljon että meinasin siihen tukehtua muutamaan otteeseen. Mamma sitten kiidättikin mut pikapikaa takaisin häkkiin sen esiintymisen jälkeen ja supatti korvaan lupauksen että missikisat oli nyt sitten tässä! Jes!
Tästä etiäpäin meikäpoika harrastaa vain sitä mistä tykkää, kuten jääkaapin ovella passissa oloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti